Minilex - Lakipuhelin

Kommandiittiyhtiön yhtiömiehen erityistehtävä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

On mahdollista sopia, että yhtiön hallintoon liittyvät tehtävät jaetaan osa-alueittain yhtiömiesten kesken. Tällöin puhutaan yhtiömiehen sopimukseen perustuvasta erityistehtävästä. Normaalitilannehan on se, että kaikki yhtiömiehet hoitavat kaikkia yhtiön asioita sen mukaan kuin kokevat itse tarpeelliseksi, eikä varsinaisia vastuualueita ole. Normaalitilan järjestely voi toimiakin esimerkiksi muutaman henkilön omistamassa kommandiittiyhtiössä. Kuitenkin jos omistajapiiri laajenee, niin muutokselle voi olla tarvetta.  Käytännössä muutos voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksi yhtiömies vastaa yhtiön taloudenpidosta, toinen markkinoinnista ja kolmas yhtiömuodossa tarjottujen palveluiden toteuttamisesta.

Erityistehtävien nimeämisen tarkoituksena on yleensä antaa tietylle yhtiömiehelle erityinen päätösvalta omalla tehtäväalueellaan. Tästä vastapainona kyseisen yhtiömiehen vastuu oman tehtäväalueensa toimista on korotettu. Eli toisin sanoan voidaan vaikkapa päättää, että joku yhtiömiehistä vastaa ainoastaan taloudenpidosta, mutta hänellä ei edes ole valtuutta osallistua esimerkiksi markkinointia koskevaan päätöksentekoon. Tällöin on oltava tarkkana siitä, että osa-alueet on jaettu varmasti riittävän asiantunteviin käsiin, sillä erityistehtäväksi jaettuun osa-alueeseen liittyviä päätöksiä eivät muut yhtiömiehet voi tällöin enää paikkailla, jos näin on yhtiösopimuksessa päätetty.

Voidaan luonnollisesti myös sopia, että kukin vastaa korotetulla vastuulla omasta erityistehtävästään, mutta siitä huolimatta jokainen saa osallistua myös muihin kuin omaa vastuualuetta koskevien päätösten tekoon. Tämä on ehkä turvallisin, mutta ei välttämättä yhtä tehokas muoto, kuin aikaisemmin mainittu. Erityistehtävistä määrätään yhtiösopimuksessa, joka on siis kommandiittiyhtiön omistajien allekirjoittama yhtiön toimintaa ja hallinnointia koskeva sopimus. On huomattava, että vaikka erityistehtävästä olisikin sovittu yhtiösopimuksessa miten pätevästi, voidaan se aina tarvittaessa lakkauttaa.

Mikäli erityistehtävää hoitava yhtiömies ei hoida tehtäväänsä siten, kuin hänen voitaisiin katsoa sitä tulevan hoitaa, voidaan häneltä poistaa oikeus erityistehtävän hoitamiseen. Mikäli yhtiömieheltä poistetaan oikeus erityistehtävän hoitamiseen, tulee tähän olla painava syy. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että yhtiömiehen tulisi aivan ilmeisellä tavalla epäonnistua erityistehtävän suorittamisessa tai laiminlyödä toimensa. Erityistehtävän poistamiseen yhtiömieheltä vaaditaan muiden yhtiömiesten yksimielinen päätös. Yhtiömies voi itse luopua erityistehtävänsä hoitamisesta, mikäli tämä ei aiheuta muiden yhtiömiesten kannalta kohtuutonta tilannetta.

On huomattava kuitenkin, että kommandiittiyhtiön erityistehtävien jakoon ja perustamiseen, sekä niiden purkamiseen liittyvät määräykset riippuvat siitä, onko kyseessä vastuunalainen vai äänetön yhtiömies. Äänettömän yhtiömiehen suostumusta ei tarvita erityistehtävän perustamiseen tai sen lakkauttamiseen. Toisaalta, mikäli äänetön yhtiömies ottaa hoitaakseen erityistehtävän yhtiössä, niin hänet voidaan erottaa toimestaan kuten kuka tahansa yhtiön ulkopuolinen, eli muiden yhtiömiesten yksimielisyyttä ei päätökseen tällöin vaadita.

Olennaista on osata määrittää kommandiittiyhtiön yhtiömiesten erityistehtävät, niihin kohdistuva päätäntävalta sekä muut kysymykset yhtiösopimuksessa mahdollisimman turvallisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämän lisäksi on syytä perehtyä siinä määrin lakiin avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä, että tuntee kunkin yhtiömiehen lakisääteiset oikeudet. Lisätietoa aiheesta voi saada soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]