Minilex - Lakipuhelin

Kirjanpitolain yleiset tilinpäätösperiaatteet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tilinpäätöstä ja toimintakertomusta laadittaessa ja tilinavausta tehtäessä tulee noudattaa kirjanpitolaissa määriteltyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita. Periaatteiden merkitys on hieman toisenlainen kuin varsinaisten lakien. Periaatteiden kohdalla nimittäin on selvää, että ne kaikki eivät voi tulla jatkuvasti täydellisesti noudatettavaksi. Tämä johtuu muun muassa jo siitä, että osa periaatteista on toistensa kanssa ristiriidassa.

 Yleiset tilinpäätösperiaatteet ovat: -oletus kirjanpitovelvollisen toiminnan jatkuvuudesta (jatkuvuusperiaate) -johdonmukaisuus laatimisperiaatteiden ja -menetelmien soveltamisessa tilikaudesta toiseen (johdonmukaisuuden periaate) -huomion kiinnittäminen liiketapahtumien tosiasialliseen sisältöön eikä yksinomaan niiden oikeudelliseen muotoon, (sisältöpainotteisuuden periaate) -tilikauden tuloksesta riippumaton varovaisuus (varovaisuusperiaate) -tilinavauksen perustuminen edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen (tasejatkuvuuden periaate) -tilikaudelle kuuluvien tuottojen ja kulujen huomioon ottaminen riippumatta niihin perustuvien maksujen suorituspäivästä (suoriteperusteisuus) -kunkin hyödykkeen ja muun tase-eriin merkittävän erän erillisarvostus (laissa säädettyjen arvostussääntöjen soveltaminen).

Varovaisuusperiaatteella tilinpäätöksen laatimisessa tarkoitetaan ensinnäkin sitä, että tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa tulee ottaa huomioon ainoastaan tilikaudella toteutuneet voitot. Yhteisön varallisuusasemaa heikentävien tekijöiden osalta varovaisuusperiaate velvoittaa ottamaan huomioon myös sellaiset poistot ja arvonalennukset, velkojen arvon lisäykset sekä muut ennakoitavissa olevat vastuut ja menetykset, jotka tulevat tietoon vasta tilikauden päättymisen jälkeen. Yleismerkityksenä varovaisuusperiaatteella on ajatus siitä, että aina edetään tavallaan negatiivisimman skenaarion mukaan, esimerkiksi varastojen arvostamisen suhteen.

Jatkuvuusperiaatteen ajatus on se, että tilinpäätöksessä noudatetaan suunnitelmallisuutta ja esimerkiksi jaksotukset toteutetaan tulevia tilikausia silmällä pitäen. Tämä liittyy myös johdonmukaisuuteen, sillä on tärkeää, että kirjanpitovelvollinen käyttää olennaisesti samoja merkitsemisperusteita tilikaudesta toiseen. Sisältöpainotteisuuden periaate nostaa kirjanpidossa ylitse muodollisten sääntöjen ajatuksen siitä, että liiketapahtuman todellisen luonteen on aidosti välityttävä kirjanpidossa.

Yleisistä tilinpäätösperiaatteesta saadaan poiketa ainoastaan erityisestä syystä. Erityisen syyn lisäksi tilinpäätösperiaatteista poikkeaminen voi perustua lakiin tai sen nojalla annettuun säännökseen tai määräykseen. Tilinpäätöksen liitetietoihin tulee sisällyttää selostus tilinpäätösperiaatteesta poikkeamisen perusteista, sekä laskelma poikkeamisen vaikutuksesta tilikauden tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Joskus periaatteiden tiukimmista edellytyksistä on poikettava jo oikean ja riittävän kuvan antamiseksi kirjanpitovelvollisen liiketoiminnasta. Periaatteet onkin nähtävä ennemmin ohjeina ja suuntaviivoina kuin varsinaisina määräyksinä. Periaatteiden merkityksen ymmärtäminen on kuitenkin välttämätöntä, mikäli yrityksen omistaja haluaa toteuttaa kirjanpidon ja tilinpäätöksen laadinnan itse ilman ammattilaista. Tällöin paitsi kirjanpidon ammattilaisen, niin mahdollisesti myös lakioppineen konsultointi voi olla silti paikallaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]