Minilex - Lakipuhelin

Kirjallinen käsittely hovioikeudessa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asian käsittely hovioikeudessa alkaa kirjallisella valmistelulla. Siviiliasiassa kantajan vastapuolelle annetaan tilaisuus vastata valitukseen kirjallisesti. Rikosasiassa puolestaan rikoksesta epäilty, eli vastaaja, saa lausua kirjallisesti syyttäjän valituksesta, tai vaihtoehtoisesti syyttäjä vastaajan valituksesta. Valitukseen vastaamisen lisäksi valittajan vastapuolella on mahdollisuus tehdä asiassa vastavalitus, eli valittaa itsekin asiasta. 

Valmistelun jälkeen asia käsitellään hovioikeudessa joko suullisessa pääkäsittelyssä tai kirjallisessa menettelyssä, jossa asianosaiset eivät ole läsnä. Asia ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä, jollei siinä tarvitse toimittaa pääkäsittelyä. Hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen tai rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Asian laatu ei edellytä pääkäsittelyn pitämistä esimerkiksi silloin, kun kyseessä on prosessuaalinen kysymys, valitus on selvästi perusteeton tai valituksen kohteena olevasta asiasta ei ole enää riitaisuutta. Mikäli virallinen syyttäjä pyytää pääkäsittelyn toimittamista, on se toimitettava, jos asiassa on otettava vastaan suullista todistelua ja muulloinkin, kun hovioikeus pitää sitä tarpeellisena. Hovioikeus voi myös omasta aloitteestaan toimittaa pääkäsittelyn, jos se katsoo sen tarpeelliseksi. 

Asianosainen voi luopua oikeudestaan suulliseen käsittelyyn hovioikeudessa joko nimenomaisesti tai hiljaisesti silloin, kun hänellä muuten olisi mahdollisuus vaatia suullisen käsittelyn järjestämistä. Tällöin hovioikeus ratkaisee asian kirjallisesti, jos asianosainen ei pääkäsittelyä erikseen vaadi. Sen sijaan silloin, kun julkinen etu edellyttää pääkäsittelyn järjestämistä, tulee hovioikeuden se järjestää, vaikka asianosaiset eivät olisi sitä vaatineetkaan.

Mikäli asia ratkaistaan kirjallisesti esittelystä, otetaan hovioikeuden päätöksenteossa huomioon valituskirjelmä, valittajan vastapuolen mahdollisesti antama kirjallinen vastaus, asianosaisten kirjalliset lausumat sekä käräjäoikeudessa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto siltä osin, kuin siihen on hovioikeudessa nimenomaisesti vedottu. Jos asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, eikä valittajan vastapuoli ole käyttänyt hovioikeudessa puhevaltaa, asiaa ratkaistaessa otetaan kuitenkin huomioon hänen asiassa aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntiaineisto. Lisäksi tarvittaessa todistelutallenteelta on otettava selko käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisällöstä.

Mikäli käsittely siis pidetään kirjallisena, hovioikeudessa ei oteta uudelleen vastaan käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua. Tällöin käräjäoikeuden ratkaisua saa suullisen todistelun osalta muuttaa vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan. Rangaistusvaatimuksesta tehtyä ratkaisua saadaan kuitenkin muuttaa rikosasian vastaajan eduksi. Pääkäsittelyn pitämisestähän luovutaan hovioikeudessa sen vuoksi, että suullinen todistelu katsotaan käräjäoikeuskäsittelyn perusteella tarpeeksi selväksi, jolloin ratkaisua ei selväksi todetun näytön osalta voi enää hovioikeudessa muuttaa. Tilanne on kuitenkin eri silloin, kun todistelua ei ole enää mahdollista ottaa hovioikeudessa vastaan esimerkiksi todistajan kuoleman vuoksi.

Asian kirjallinen käsittely alkaa sillä, että esittelijä laatii asiasta ratkaisuehdotuksen ja mahdollisen muistion, jotka hän toimittaa asian ratkaisevan hovioikeuden kokoonpanon jäsenille ennen varsinaisen esittelytilaisuuden alkua.  Esittelytilaisuudessa esittelijä esittelee ratkaistavana olevan asian sekä ratkaisuehdotuksensa, jonka jälkeen jäsenet keskustelevat ratkaisusta. Mikäli ratkaisukokoonpanon jäsenet ovat erimielisiä, asiasta tarvittaessa äänestetään. Esittelytilaisuus ei ole julkinen. 

Asian kirjallinen käsittely alkaa hovioikeudessa näin ollen aina valmistelulla, joka yleensä on kirjallinen, mutta voidaan tarvittaessa järjestää myös suullisesti. Asian suullinen valmistelu ei estä asian myöhempää käsittelyä kirjallisessa menettelyssä. Asia ratkaistaan valmistelun jälkeen kirjallisessa menettelyssä, mikäli asiassa ei ole tarpeen vastaanottaa suullista todistelua, asianosainen ei vaadi suullista pääkäsittelyä, eikä hovioikeus katso pääkäsittelyn järjestämistä muuten tarpeelliseksi. Silloin kun asia ratkaistaan hovioikeudessa kirjallisesti, ottaa hovioikeus päätöksenteossaan huomioon valituksen, vastapuolen mahdollisesti antaman vastauksen, asianosaisten mahdolliset muut kirjalliset lausumat sekä käräjäoikeudessa kertyneen oikeudenkäyntiaineiston. Annettuaan asiassa ratkaisun, hovioikeus toimittaa siitä kappaleen kummallekin osapuolelle.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Valitusasioissa voi olla syytä kysyä neuvoa lakimieheltä. Lakimies voi auttaa esimerkiksi valituskirjelmän laatimisessa sekä sen arvioimisessa, onko asiassa mahdollisesti perusteltua pyytää suullisen pääkäsittelyn järjestämistä. 

Varoitukset

- Valituskirjelmän sisältöön ja johdonmukaisuuteen on tärkeää kiinnittää huomiota, sillä se ohjaa asian valmistelua ja muutoksenhakuprosessia merkittävästi. Valittajan edun mukaista ei siis ole laatia mahdollisimman laajaa valitusta, sillä vaarana on, että muutoksenhaun kannalta merkittävimmät seikat jäävät epäselviksi.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]