Minilex - Lakipuhelin

Kirjaamishakemuksen käsittelyvaiheet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kirjaamishakemuksen käsittely on monivaiheinen prosessi. Hakemus tulee ensinnäkin vireille, kun se on esitetty tai toimitettu toimivaltaiselle kirjaamisviranomaiselle. Vireille tulleesta hakemuksesta tehdään viipymättä merkintä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Vireilletulon jälkeen kirjaamisviranomainen hankkii selvitykset sellaisista asian ratkaisemiseksi tarpeellisista seikoista, joita koskevat tiedot ovat saatavissa lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä taikka muista kirjaamisviranomaisen käytettävissä olevista rekistereistä. Mainittuihin tietoihin kuuluvat esimerkiksi tiedot huudatettavasta kiinteistöstä sekä siihen myönnetystä lainhuudosta.

Jos hakemus havaitaan puutteelliseksi, hakijaa kehotetaan täydentämään hakemustaan. Hakijalle tulee ilmoittaa, millä tavoin hakemus on puutteellinen, mihin mennessä hakemusta on viimeistään täydennettävä, ja myös, mitkä ovat täydennyskehotuksen noudattamatta jättämisen seuraukset. Täydennyskehotusta ei kuitenkaan anneta, jos on ilmeistä, ettei kirjausta voida hakemuksen perusteella tehdä. Kirjaamisviranomainen voi myös kutsua hakijan tai jonkun muun henkilön kuultavaksi kirjattavaan oikeuteen liittyvien seikkojen selvittämiseksi.

Jos kirjaamiselle ei ole estettä, tulee kirjaamisasia ratkaista viivytyksettä hakemuksen mukaisesti. On hyvä huomata, että kirjaamisasia ratkaistaan nimenomaan hakemuksen vireilletulohetken olosuhteiden mukaan. Siten myöhemmät tapahtumat, kuten kiinteistön ulosmittaus ei estä kirjaamista. Kirjaamishakemuksen päätöksestä tehdään merkintä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]