Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistökaupan sopimusvapaus ja sen rajoitukset

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtana kiinteistön kaupassa on sopimusvapaus. Molempien osapuolten on täytettävä velvoitteensa sopimuksen mukaisesti. Sopimusvapaus tarkoittaa, että laissa säädetyistä velvoitteista voidaan sopimuksella poiketa. Tästä on olemassa kaksi rajoitusta. Ensinnäkin eräät ehdot ovat kauppakirjaan otettuina laissa säädetty pätemättömiksi. Toiseksi, ostajan tiettyjä oikeuksia virhe- ja viivästystilanteissa voidaan rajoittaa vain, jos yksilöidysti sovitaan siitä, millainen ostajan asema on näissä tilanteissa.

Laissa on säädetty pätemättömiksi tietyt ehdot, jotka vaikuttavat haitallisesti maankäyttöön ja kiinteistönvaihdantaan. Tällaisissa tapauksissa myyjät yleensä pyrkivät parantamaan omaa asemaansa tavalla, jolla ostaja ei kaupassa saa normaalia kiinteistön omistajalle kuuluvaa asemaa. Maakaaren mukaan ehto, jonka mukaan myyjällä tai jollakin muulla on oikeus halutessaan lunastaa kiinteistö tai jonka mukaan ostajalla on velvollisuus tarjota kiinteistö myyjän tai jonkun muun ostettavaksi ennen kiinteistön luovuttamista uudelle omistajalle, on pätemätön ja se ei sido kiinteistön kaupassa. Tällaisessa ehdossa on kyse lunastus- ja etuosto-oikeudesta. Ehto, joka rajoittaa mm. ostajan oikeutta luovuttaa kiinteistö edelleen tai pantata se, on myös pätemätön. 

Pätemättömiä ovat myös ehdot, jotka rajoittavat myyjän vastuuta oikeudellisista virheistä tai muuten rajoittavat ostajan henkilökohtaista vapautta. Mikäli kyseisiä pätemättömiä ehtoja on otettu kauppasopimukseen, kauppa on kuitenkin pätevä muilta osin kuin kyseisten ehtojen kohdalta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]