Minilex - Lakipuhelin

Kiinteistöön perustetun erityisen oikeuden sitovuus kaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Erityinen oikeus kiinteistöön on ns. kolmas ryhmä omistusoikeuden ja panttioikeuden ohella. Erityinen oikeus tarkoittaa lähtökohtaisesti sopimukseen perustuvaa oikeutta käyttää toisen omistamaa kiinteistöä jollakin tavalla (esimerkiksi vuokraoikeus).

Muun muassa vuokraoikeus, eläkeoikeus, metsänhakkuuoikeus ja oikeus ottaa maa-aineksia ovat sellaisia oikeuksia, jotka säilyvät tietyin rajoituksin voimassa kiinteistön vaihtaessa omistajaa. Yksi rajoitus on ostajan vilpitön mieli ja saannolle haettu lainhuuto ennen erityisen oikeuden perustamista. Toinen poikkeus voi olla se, että erityinen oikeus on perustettu pysyväksi. On olemassa erityisiä oikeuksia, jotka sitovat vain niistä tietänyttä kiinteistön ostajaa. Esimerkiksi pysyväksi perustettu erityinen oikeus ei sido, ellei ostaja tiennyt siitä.

Käytännössä myyjän tai erityisen oikeuden haltijan on syytä pitää huolta siitä, että uusi omistaja tietää olemassa olevasta käyttöoikeudesta. Myyjällä on erityinen syy pitää tästä huoli, sillä mikäli oikeudenhaltija menettää kaupan johdosta oikeutensa, on myyjä tälle korvausvelvollinen. Sen sijaan, jos erityinen oikeus jää sitovaksi, voi myyjä olla tietyissä tilanteissa korvausvelvollinen ostajaa kohtaan. Ostaja saattaa olla oikeutettu esimerkiksi hinnanalennukseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]