Minilex - Lakipuhelin

Kanteen vastustaminen ja kanteen myöntäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vastaaja voi vastauksessaan joko vastustaa kantajan nostamaa kannetta tai myöntää sen. Riita-asian luonteesta riippuu kuitenkin se, millainen merkitys vastustamiselle tai myöntämiselle annetaan asian käsittelyssä.

Kanteen vastustamisella vastaaja osoittaa mielipiteensä, jonka mukaan kanteen hyväksymiselle ei ole edellytyksiä. Vastaajan tulee esittää asianmukaiset perusteet vastustamiselleen. Perusteena kanteen vastustamiselle vastaaja voi esittää joko asiaväitteitä tai prosessiväitteitä. Asiaväite tarkoittaa kanteen asiallisen sisällön virheellisyyden osoittamista, kun taas prosessiväitteellä eli oikeudenkäyntiväitteellä tarkoitetaan asianosaisen väitettä siitä, että jokin prosessinedellytys puuttuu.

Kanteen myöntämisellä vastaaja ilmoittaa, että hänen mielestään kantajan vaatimukset ovat oikeutettuja ja tuomioistuin voi hyväksyä kanteen. Myöntäminen voi kohdistua, ja yleisesti kohdistuukin, vain osaan kanteesta. Dispositiivisissa riita-asioissa, joissa asianosaisten sovinto on sallittu, tuomioistuin voi tehdä lopullisen päätöksensä vastaajan kanteen myöntämisen perusteella eli myönnetty vaatimus voidaan suoraan asettaa tuomion perustaksi. Jos asianosaisten sovinto ei ole asiassa sallittu, ei tuomiota voida perustaa pelkästään vastaajan myöntämiselle. Tuomioistuimen pitää siis selvittää asiaa tarkemmin. Myöntäminen ei tällaisessa asiassa jää kuitenkaan täysin merkityksettömäksi, sillä se tulee otettavaksi huomioon muiden todisteiden ohella näyttöä arvioitaessa. Myöntämistä ei saa sekoittaa tunnustamiseen, joka tarkoittaa sitä, kun vastapuoli ilmoittaa jonkin hänelle epäedullisen seikan olevan tosi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]