Minilex - Lakipuhelin

Kansainvälinen avioliitto: Poikkeuksia puolisoiden väliseen suhteeseen sovellettavasta laista

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Puolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavan lain valintaan kohdistuu poikkeuksia, minkä takia lain valinta kansainvälisen avioliiton yhteydessä ei aina ole niin yksiselitteistä kuin mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää (ks. aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettava laki). Tällöin lähtökohtana oleva kotipaikkaperiaatteen laki joutuu monesti väistymään toisen valtion lain tieltä joko kokonaan tai osittain.

Merkittävä poikkeus on se, että vieraan valtion lain säännöstä ei saa noudattaa, mikäli sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen vastaiseen lopputulokseen. Poikkeuksia aiheuttavat myös esimerkiksi ns. suoraan sovellettavat säännöt, jolloin vieraan valtion lain rinnalla sovelletaan tiettyjä Suomen lain säännöksiä. Myös avioliiton varallisuussuhteita koskevat sopimukset ovat erityisasemassa eli niiden pätevyys ratkaistaan pääsäännöstä poikkeavasti. Mainitut seikat ovat ainoastaan pieni esimerkki kaikista olemassa olevista poikkeuksista. Huomioon tulee ottaa lisäksi kansainvälisen oikeuden erityisluonne, joka asettaa omat vaatimuksensa lain soveltamiselle.

Turvallisinta olisikin kääntyä asiantuntijan puoleen kaikissa kansainvälisen liitynnän omaavissa tapauksissa. Tällöin ongelmat voidaan kartoittaa ja ennakoida etukäteen, jolloin niihin voidaan myös varautua tarpeellisin tavoin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]