Minilex - Lakipuhelin

Kansainvälinen avioliitto: Avioliiton esteiden tutkinta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Myös kansainvälisen avioliiton yhteydessä tulee suorittaa avioliiton esteiden tutkinta. Silloin, kun toisella avioliittoon aikovista on Suomen kansalaisuus tai asuinpaikka Suomessa, avioliiton esteet tutkitaan Suomen lain mukaan (ks. esteiden tutkinta). Edellytyksenä on, että avioliitto solmitaan Suomen viranomaisen edessä. Mikäli kumpikaan kihlakumppaneista ei ole Suomen kansalainen tai kummallakaan ei ole asuinpaikkaa täällä, esteet tutkitaan vieraan valtion lain mukaan. Mikäli Suomen kansalainen haluaa solmia avioliiton ulkomailla tai Suomessa vieraan valtion viranomaisen edessä, hänen tulee saada todistus siitä, että hänellä on oikeus mennä avioliittoon Suomen lain mukaan. Todistusta varten tulee esittää pyyntö avioliiton esteiden tutkijalle eli Digi- ja väestötietovirastolle tai seurakunnalle. Vieraan valtion kansalaisella, jolla on asuinpaikka Suomessa, on sama oikeus. Mainituissa tilanteissa todistusta ei kuitenkaan saa antaa, jos avioliiton esteiden tutkimiseksi tarvittavia tietoja ei saada selville väestötietojärjestelmästä eikä todistusta pyytävä esitä niistä muuta luotettavaa selvitystä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]