Minilex - Lakipuhelin

Kansainvälinen avioliitto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Maailman ollessa yhä kansainvälisempi myös kansainväliset avioliitot alkavat olla arkipäivää. Kansainvälisestä avioliitosta on kyse silloin, kun avioliitolla on jokin kansainvälinen liityntä. Yleisimmin liittymänä on toisen puolison eri kansalaisuus. Kansanvälisestä liitynnästä on kyse esimerkiksi myös silloin, kun puolisoilla on eri kotimaat, omaisuutta on muualla kuin kotimaassa tai kotipaikka vaihtuu valtiosta toiseen. Myös kansainvälinen avioliitto määritellään naisen ja miehen väliseksi suhteeksi. Avioliiton aikana kansainväliset liitynnät eivät välttämättä tuota ongelmia, mutta avioliiton purkautuessa tilanne monimutkaistuu. Tällöin ongelmia aiheuttavat monet aviovarallisuuteen liittyvät kysymykset, jotka saattavat koskea hyvinkin hankalia tilanteita. Helppoja eivät ole myöskään erilaiset tuomioistuimen toimivaltaa, päätösten tunnustamista ja toimeenpanovaltaa sekä lainvalintaa koskevat säännökset. Erilaisiin tilanteisiin ja mahdollisiin ongelmiin voi varautua hyvissä ajoin etukäteen esimerkiksi sopimusten avulla. Ongelmatilanteisiin ja sopimusten laatimiseen voi hankkia asiantuntevaa apua.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]