Minilex - Lakipuhelin

Kansainvälisen oikeusavun mahdollisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Joskus riita-asian käsittelyssä suomalainen tuomioistuin voi tarvita oikeusapua vieraan valtion viranomaisilta. Kansainvälisellä oikeusavulla ei siis viitata yksityishenkilön saamaan oikeusapuun valtion varoista vaan tuomioistuimen toiselta valtiolta saamaan apuun esimerkiksi riita-asian selvittämisessä ja siihen liittyvissä tiedoksiantomenettelyissä. Valtioiden välinen oikeusapu voi perustua kansainväliseen yleissopimukseen, kahden valtion välisiin sopimuksiin tai valtion omaan lainsäädäntöön ja käytäntöön.

Kansainvälinen oikeusapu riita-asioissa liittyy muun muassa tiedoksiantoon, todisteiden vastaanottamiseen, vieraiden valtioiden oikeusjärjestyksestä saatavaan tietoon sekä lapsikaappausasioihin. Yleisimmin kansainvälistä oikeusapua tarvitaan, kun oikeudenkäynnin asianosainen tai todistaja oleskelee tai todisteena käytettävä asiakirja tai esine on muussa kuin siinä valtiossa, jossa oikeudenkäynti on vireillä. Esimerkiksi, jos tiedoksiannon vastaanottaja oleskelee ulkomailla ja hänen osoitteensa on tiedossa, eikä tiedoksiantoa ole uskottu asianosaisen huolehdittavaksi, tuomioistuin voi turvautua ulkomaan viranomaisen apuun tiedoksiannossa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]