Minilex - Lakipuhelin

Jälkihuolto lapsen tai nuoren oikeutena

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsella tai nuorella on oikeus jälkihuoltoon sijaishuollon päättymisen jälkeen. Jälkihuolto on järjestettävä myös avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja kohdistunut yksin lapseen. Myös muilla lastensuojeluasiakkaana olleilla nuorilla voi olla mahdollisuus jälkihuoltoon. Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään silloin, kun nuori täyttää 25 vuotta.

Jälkihuollon tarkoituksena on tukea lasta ja nuorta erilaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen avulla sijaishuollon jälkeisessä arjessa. Tavoitteena on helpottaa sijaishuollosta kotiutumista sekä nuoren itsenäistymistä esimerkiksi taloudellisesti. Jokaisen lapsen tai nuoren osalta laaditaan yksilöllisten tarpeiden mukainen asiakassuunnitelma, jonka mukaisesti edetään sijaishuollon päättyessä. Jälkihuollon päätyttyä sosiaalityöntekijän tulee tarvittaessa laatia nuoren kanssa suunnitelma, johon kirjataan jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoren käytettävissä olevat palvelut ja tukitoimet.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]