Minilex - Lakipuhelin

Joukkotuhonta pyrkii hävittämään kansanryhmän

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Joukkotuhontaan ryhtyvän henkilön tarkoituksena on kansallisen, etnisen, rodullisen, uskonnollisen, tai niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittäminen kokonaan tai osittain. Mikäli tarkoitusta tehdäkseen henkilö surmaa, aiheuttaa vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja, asettaa sellaisia elinehtoja, joista voi aiheutua sellaisen ryhmän fyysinen häviäminen kokonaan tai osittain, ryhtyy pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi tai siirtää pakolla lapsia syyllistyy joukkotuhontaan.

Joukkotuhonnaksi luokitellaan teko vain silloin, kun sen päämääränä on tällaisen kansanryhmän hävittäminen osaksi tai kokonaan. Pelkkä sattuma siitä, että jokin teko on kohdistunut tällaiseen kansanryhmään, ei luokittele tekoa vielä joukkotuhonnaksi, vaan tekijästä pitää näyttää hänen tarkoituksensa ryhmän hävittämiseksi. Tämän lisäksi teko täytyy kohdentaa useampaan, kuin yhteen ryhmänedustajaan. Useimmiten katsotaan, että henkilömäärän tulisi olla lähempänä tusinaa, ellei ryhmän jäseniä ole niin vähän, että vähempikin määrä katsotaan jo merkittäväksi osaksi kansanryhmän hävittämistä.

Sairauksien ja vammojen aiheuttamisen lisäksi voidaan katsoa myös vapauteen tai kunnialle käyvä teko, tärkeintä on ruumiillisten ja henkisten tekojen osalta, että ne ovat vakavia ja loukkaavat ryhmänedustajien oikeuksia.

Elinehtojen asettamisella tarkoitetaan syrjivää toimintaa, joilla pyritään rajoittamaan ryhmän jäsenten toimintaa tai vapautta. Tällaisena rajoituksena voisi olla esimerkiksi ruoan tai juoman saannin estäminen. Pakkotoimina syntyvyyden ehkäisemiseksi voidaan nähdä toimet raskaana oleviin ryhmänedustajiin. Lasten siirtämistä olisi taasen ryhmänedustajien lasten väkisin muuttaminen erilleen ryhmästä.

Joukkotuhonnasta tuomitaan vähintään 4 vuotta vankeutta ja enintään elinkautinen. Joukkotuhonta on yrityksenäkin rangaistava.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]