Minilex - Lakipuhelin

Jatkokäsittelylupa ja muutoksenhaku

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jatkokäsittelylupa voidaan tarvita tilanteessa, jossa käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan valittamalla muutosta hovioikeudelta. Muutoksenhakumahdollisuus riippuu usein siitä, onko jatkokäsittelylupaa koskeva päätös myönteinen vai kielteinen.

Jatkokäsittelylupa tarvitaan kaikissa riita- ja hakemusasioissa. Rikosasioissa syyttäjän, asianomistajan ja vastaajan tulee hakea jatkokäsittelylupaa silloin, kun vastaaja on tuomittu enintään kahdeksan kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.

Jatkokäsittelylupa myönnetään silloin, kun käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on aihetta epäillä tai sitä ei ole mahdollista arvioida ilman jatkokäsittelyluvan myöntämistä. Jatkokäsittelylupa voidaan myöntää myös silloin, kun lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeää myöntää jatkokäsittelylupa tai jos jatkokäsittelyluvan myöntämiselle on jokin muu painava syy. Muun painavan syyn on katsottu voivan olla esimerkiksi lain soveltamisessa tapahtunut virhe.

Muutoksen hakeminen sellaiseen päätökseen, jolla jatkokäsittelylupa on myönnetty, ei ole mahdollista. Käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi tilanteessa, jossa jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Kielteiseen päätökseen, jolla jatkokäsittelylupaa sen sijaan ei ole myönnetty, voidaan hakea normaaliin tapaan muutosta. Jatkokäsittelylupa voidaan myöntää myös osittain. Tällaisessa tilanteessa muutoksen hakeminen jatkokäsittelylupaa koskevaan päätökseen tapahtuu samalla, kun hovioikeuden ratkaisusta valitetaan muilta osin.

Jatkokäsittelylupa tarvitaan siis kaikissa riita- ja hakemusasioissa sekä tietyin edellytyksin myös rikosasioiden kohdalla. Jatkokäsittelyluvasta ja siihen liittyvästä muutoksenhausta kannattaa keskustella tarkemmin lakimiehen kanssa. Lisätietoja aiheesta saat tarvittaessa lakipuhelimesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]