Minilex - Lakipuhelin

Irtisanottavan työntekijän valinta ei saa olla syrjivää

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Irtisanomisten yhteydessäkin työntekijöitä on käsiteltävä tasapuolisesti, eikä irtisanottavia työntekijöitä voi valita esimerkiksi syrjivillä perusteilla. Työntekijöiden irtisanominen on siten aina suoritettava asiallisin perustein.

Lähtökohtaisesti viimeisinä irtisanottaviksi tulevat työntekijät, jotka ovat tietojensa ja taitojensa vuoksi yrityksen toiminnan jatkamisen kannalta tärkeitä. Lisäksi on huomioitava erityistä irtisanomissuojaa nauttivien työntekijöiden asema, kuten luottamusmiehet ja luottamusvaltuutetut, jotka voi irtisanoa vasta, kun näiden työ päättyy kokonaan, eikä uutta työtä ole järjestettävissä tai kun irtisanomiselle antaa suostumuksen niiden työntekijöiden enemmistö, joita luottamusmies tai luottamusvaltuutettu edustaa. 

Irtisanomisten kohdistamiseen on voitu säätää ohjaavia määräyksiä työehtosopimuksissa. Lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöjen välisissä irtisanomissuojasopimuksissa voi olla tarkentavia ohjeita työvoiman vähentämisjärjestyksestä. Työehtosopimuksissa onkin usein rinnastettu osan työkyvystä menettäneet työntekijät niin sanottuihin tärkeisiin työntekijöihin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]