Minilex - Lakipuhelin

Hyödyllisyysmallioikeuden loukkaus voi johtaa rikossyytteeseen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Sen lisäksi, että hyödyllisyysmallioikeuden rikkoja joutuu yleensä korvaamaan aiheuttamansa vahingot, häntä voidaan syyttää rikoksesta. Vähäisemmästä rikoksesta syyte tulee vain hyödyllisyysmallirikkomuksesta, mutta vakavampi teko voi johtaa syytteeseen ja tuomitsemiseen teollisoikeusrikoksesta. Hyödyllisyysmallirikkomuksesta voidaan tuomita sakko, mutta teollisoikeusrikoksesta voidaan tuomita jopa kaksi vuotta vankeutta.

Teollisoikeusrikoksesta tuomitseminen edellyttää, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa hyödyllisyysmallioikeuden haltijalle. Teollisoikeusrikos on asianomistajarikos, mikä merkitsee sitä, ettei syyttäjä saa nostaa syytettä, ellei loukattu sitä tahdo. Asianomistajan tulee siis näissä tapauksissa ilmoittaa rikos syytteeseen pantavaksi. Rangaistusta, korvausta tai muuta seuraamusta kyseessä olevista oikeuden loukkauksista ei kuitenkaan voida tuomita, jos hyödyllisyysmallin rekisteröinti on lainvoiman saaneella päätöksellä julistettu mitättömäksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]