Minilex - Lakipuhelin

Henkilövahinko: Läheisen hoitaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lain mukaan jos henkilövahingon kärsineen aviopuoliso, lapset, vanhemmat, tai jotkut näihin rinnastettavat vahingon kärsijälle erityisen läheiset henkilöt hoitavat vahingon kärsijää, heillä on erityisestä syystä oikeus saada kohtuullinen korvaus ansionmenetyksestä sekä niistä tarpeellisista kuluista, joita heille hoitamisen perusteella aiheutuu. Myös muut vahingosta johtuvat toimenpiteet voivat tulla korvattaviksi, mikäli ne edistävät henkilövahingon kärsineen tervehtymistä tai kuntoutumista.

Tämä säännös on poikkeus siitä vahingonkorvausoikeuden pääsäännöstä, jonka mukaan oikeus vaatia korvauksia kuuluu ainoastaan sille, joka on vahingon välittömästi kärsinyt. Vahingon kärsijän läheisiä pidetään tässä tapauksessa välillisinä vahingon kärsijöinä, joten heillä on sen perusteella oikeus korvauksiin.

Lain tarkoittamana korvausoikeuden perustavana erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi vamman vaikeusastetta, taikka sitä että vahingon kärsijä oli lapsi tai kehitysvammainen. Tällöin vahingon kärsijä tarvitsee usein erityistä huolenpitoa, mistä aiheutuu läheisille tavanomaista enemmän kustannuksia. Erityisen syyn olemassaolo harkitaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti.

Korvausta vahingon kärsijän hoitamisesta voidaan maksaa enintään siihen saakka, kun tämän terveydentila on vakiintunut. Erityisesti välittömästi vahinkotapahtuman jälkeen sekä vahingon kärsijän akuutin toipumisvaiheen aikana syntyneet kustannukset tulevat ilman muuta korvattaviksi.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Perheenjäsenillä tai muilla erityisen läheisillä henkilöillä on erityisen syyn nojalla oikeus korvaukseen vahinkotapahtumassa vahingoittuneen henkilön hoidosta

- Erityinen syy voi olla esimerkiksi se, että vahingonkärsijä on lapsi tai se, että vamma on todella vakava

Varoitukset

- Erityiselle syylle ei ole yleisiä kriteereitä, vaan sen olemassaolo on arvioitava aina tapauskohtaisesti

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]