Minilex - Lakipuhelin

Henkilökohtainen päättämisperuste

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Työnantaja voi päättää työsopimuksen eli irtisanoa tai purkaa sen, jos päättämisperusteet täyttyvät. Päättämisperusteilla tarkoitetaan irtisanomisen osalta asiallista ja painavaa syytä, kun taas purkamisen osalta erityisen painavaa syytä. Työsopimus on mahdollista päättää molemmin tavoin, jos on olemassa niin sanottu henkilökohtainen päättämisperuste.

Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painava irtisanomisperusteena voidaan pitää työspimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Toisaalta myös sopimusosapuolten oleellisesti muuttuneet olosuhteet voivat oikeuttaa työsopimuksen päättämiseen. Esimerkiksi henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennainen muuttuminen niin, ettei työntekijä enää kykyene selvitytymään työtehtävistään, on henkilöön liittyvä irtisanomisperuste. Henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työntekijän ja työnantajan olosuhteet kokonaisuudessaan.

Työnantaja saa purkaa työsopimuksen päättymään heti irtisanomisaikaa noudattamatta vain erittäin painavasta syystä. Tällaisena erittäin painavana syynä voidaan pitää työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää työsopimussuhteen jatkamista. 

Päättämisperusteen on jokaisessa yksittäisessä tapauksessa oltava objektiivisesti katsottuna hyväksyttävä. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]