Minilex - Lakipuhelin

Häädön toimittaminen ja häädettävän omaisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Häätöä koskevan ulosottoperusteen nojalla täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä vastaajan lisäksi myös sellaista henkilöä vastaan, jonka oikeus asua ulosottoperusteessa tarkoitetuissa tiloissa tai muutoin käyttää niitä, perustuu vastaajan oikeuteen. Tällaista henkilöä sekä vastaajaa kutsutaan häädettäviksi. Häätö toimitetaan poistamalla ulosottoperusteessa tarkoitetuista tiloista häädettävät ja siellä oleva omaisuus. Jos häätöä toimitettaessa asunnossa on lapsia tai välittömän huolenpidon tarpeessa olevia henkilöitä, häätöä ei saa panna täytäntöön ennen kuin asunto- ja sosiaaliviranomaisille on varattu tilaisuus järjestää asuminen tai selvittää sosiaalihuollon palvelujen tarve. Jollei häädettävä ole häädön alkaessa kuljettanut pois omaisuuttaan, ulosottomiehen on huolehdittava siitä, että ulosottoperusteessa tarkoitetuissa asuin-tai muissa tiloissa sekä niihin välittömästi liittyvällä alueella oleva omaisuus kuljetetaan pois. Muu kuin vähäarvoinen omaisuus otetaan talteen. Arvoton tai vähäarvoiseksi katsottu omaisuus hävitetään. Ulosottomies voi antaa hävittämisen ulkopuolisen tehtäväksi tai antaa hakijalle tämän pyynnöstä luvan menetellä arvottoman tai vähäarvoisen omaisuuden suhteen haluamallaan tavalla. Häätö voidaan panna täytäntöön myös jättämällä omaisuus paikoilleen ja estämällä häädettävän pääsy tiloihin. Omaisuuden suhteen on meneteltävä kuukauden kuluessa joko kuljetettamalla omaisuus pois tai hävittämällä omaisuus. Omaisuus voidaan myös myydä paikanpäällä, jollei häädettävä itse sitä ennen halua kuljettaa omaisuuttaan pois. Omaisuutta ei saa jättää asuintiloihin, jos siitä aiheutuu hakijalle vähäistä suurempaa haittaa. Eläinten, säilytyskelvottoman ja vaarallisen omaisuuden sekä havaittujen ja muusta omaisuudesta erotettavissa olevien valokuvien, asiakirjojen ja muiden vastaavien esineiden suhteen ulosottomiehen on meneteltävä tavalla, jota olosuhteet huomioon ottaen voidaan pitää kohtuullisena. Ulosottomies saa velvoittaa maksukykyiseksi arvioimansa vastaajan sakon uhalla muuttamaan ja siirtämään omaisuutensa pois, jos tätä voidaan pitää tarkoituksenmukaisempana kuin velallisen omaisuuden hävittämistä, myymistä tai kuljettamista pois ja vastaajan voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan omaisuuden poiskuljetuksesta.

 

Yhteenveto

 

  • Vastaajan lisäksi myös sellainen henkilö voidaan häätää, jonka oikeus asua ulosottoperusteessa tarkoitetuissa tiloissa perustuu vastaajan oikeuteen.
  • Häätö toimitetaan poistamalla tiloista häädettävät ja siellä oleva omaisuus.
  • Jos häädettävä ei ole häädön alkaessa kuljettanut pois omaisuuttaan, ulosottomiehen on huolehdittava siitä, että alueella oleva omaisuus kuljetetaan pois. 
  • Muu kuin vähäarvoinen omaisuus otetaan talteen.
  • Häätö voidaan myös panna täytäntöön jättämällä omaisuus paikoilleen ja estämällä häädettävän pääsy tiloihin. 
  • Ulosottomies saa velvoittaa maksukykyiseksi arvioimansa vastaajan sakon uhalla muuttamaan ja siirtämään omaisuutensa pois. 

 

Summary in English

 

  • I addition to the defendant, a person who’s right to live in an apartment used as grounds for seizure based on the defendant’s right may be evicted.
  • Eviction is performed by removing the person being evicted as well as their property.
  • When the eviction is commenced, if the person being evicted has not removed their property, the seizure authority must see to it that all property in the area is removed.
  • All except property of low value is salvaged.
  • Eviction may also be performed by leaving all property where it is and block the person being evicted from entering the premises. 
  • Seizure authority can charge a defendant that he had deemed solvent by threat of a fine to move and remove his property.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

 

Miten häätö voidaan toimittaa?

  • Häätö voidaan toimittaa joko poistamalla häädettävä ja hänen omaisuutensa tilasta, tai jättämällä omaisuus paikoilleen ja estämällä häädettävän pääsy tiloihin. 

 

Aiheesta muualla

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]