Minilex - Lakipuhelin

Etämyynnin ehdot

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Etämyynnillä tarkoitetaan sitä, että tuotteen tai palvelun kauppaa koskeva sopimus syntyy yhtä tai useampaa etäviestintä käyttämällä etämyyntiä varten luodussa järjestelmässä. Etäviestimiä ovat esimerkiksi internet, sähköposti, tekstiviesti, puhelin, televisio tai jokin muu väline, jota voidaan käyttää sopimuksen tekemiseen ilman, että sopimuksen osapuolet ovat samanaikaisesti läsnä.

Etämyynnissä elinkeinonharjoittajan on toimitettava vahvistus kaupasta kuluttajalle kohtuullisessa ajassa, jonka on oltava viimeistään silloin, kun tavara luovutetaan ostajalle tai ennen kuin palvelun suorittaminen aloitetaan.

Lähtökohtaisesti kuluttajalla on etämyyntikaupassa 14 päivän peruuttamisoikeus, mutta peruuttamisoikeudelle on kuitenkin asetettu tiettyjä rajoituksia. Elinkeinonharjoittaja ei voi rajoittaa kuluttajan peruuttamisoikeutta muilla kuin laista ilmenevillä perusteilla. Peruuttamisoikeutta ei ole esimerkiksi silloin kun palvelu on kokonaan suoritettu tai digitaalisen sisällön toimittaminen sähköisesti on aloitettu ennen peruuttamisajan päättymistä kuluttajan pyynnön tai suostumuksen johdosta ja kuluttajalle on ilmoitettu peruuttamisoikeuden puuttumisesta tällaisessa tapauksessa.

Ellei elinkeinonharjoittaja ole ennen sopimuksen tekemistä antanut kuluttajalle tietoja lisäkuluista tai muista kustannuksista, ei kuluttajan myöskään tarvitse sellaisia kuluja maksaa. Sähköisesti tehtävässä sopimuksessa elinkeinonharjoittajan on myös selkeästi varmistettava, että kuluttaja hyväksyy kauppaan liittyvän maksuvelvollisuuden. Ilman kuluttajan nimenomaista hyväksyntää kuluttaja ei ole sidottu sopimukseen.

Kuluttajalla on mahdollisuus vedota sopimuksen sitomattomuuteen viimeistään vuoden kuluttua sopimuksen teosta. Tämän jälkeen elinkeinonharjoittajalla on 30 päivää aikaa palauttaa kuluttajalta saamansa maksusuoritukset sekä korvata kuluttajalle tavaran palauttamisesta aiheutuneet kulut.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]