Minilex - Lakipuhelin

Esimiehen väkivaltainen vastustaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ainoastaan sotilas voidaan tuomita esimiehen väkivaltaisesta vastustamisesta rikoslain sotilasrikoksia koskevan luvun mukaisesti. Esimiehen väkivaltaisessa vastustamisessa on kyse esimiesasemaan verrattavissa olevan sotilaan käskyn noudattamatta jättämistä väkivallalla tai sen uhalla, tai vaatimuksesta tällaisessa asemassa olevaa henkilöä toimimaan jollain tavalla väkivallalla tai sen uhalla. Myös, mikäli kohdistaa väkivaltaa esimiesasemaan verrattavissa olevaan sotilaaseen ollessa hänen alaisenaan, on kyseessä esimiehen väkivaltainen vastustaminen. Vastustaminen voi tapahtua myös negatiiviseen tekemiseen siten, että saadaan henkilö jättämään palvelustehtävä tai osa siitä tekemättä.

Esimiesasemassa ovat kaikki arvoltaan korkea-arvoisemmat sotilaat, sekä vartio-, päivystys-, järjestyspartio- sekä poliisitehtävää suorittavat sotilaat, vaikka nämä olisivatkin sotilasarvoltaan vertaisia tai alempiarvoisia. Merkittävintä on, että esimiesasemaan verrattava henkilö suorittaa palvelustehtävää tai hänen vastustaminen voidaan nähdä hänen palvelustoimeen verrattavissa olevaksi teoksi.

Esimiehen väkivaltaisesta vastustamisesta voidaan tuomita kurinpitorangaistukseen tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]