Minilex - Lakipuhelin

Erottamiskyvytön, harhaanjohtava tai lainvastainen tavaramerkki menetetään

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tavaramerkin haltija voi menettää yksinoikeutensa tavaramerkkiin. Kyse voi ensinnäkin olla siitä, että rekisteröity tai vakiintunut tavaramerkki on menettänyt erottamiskykynsä. Tavaramerkin erottamiskyky on ehdoton edellytys tavaramerkille, ilman erottamiskykyä tavaramerkki on hyödytön. Kun erottamiskyky on menetetty, tavaramerkki ei enää yksilöi haltijansa tuotteita. Esimerkiksi sana heteka on alun perin ollut tuotemerkki, mutta ajan myötä sitä on alettu käyttää yleisnimenä ja se on siten menettänyt erottamiskykynsä. Yksinoikeuden tavaramerkkiin voi menettää myös silloin, kun se on tullut harhaanjohtavaksi. Voi olla, että alkuperäinen nimi on esimerkiksi viitannut tuotteen syntyperään tai valmistuspaikkaan. Jos jompikumpi myöhemmin muuttuu, nimi on muuttunut harhaanjohtavaksi. Esimerkkinä harhaanjohtavana pidettävästä merkistä voidaan mainita Turun Sinappi, jota ei enää nykyisin valmisteta Turussa. Tavaramerkin voi menettää myös, jos merkki on rekisteröinnin tai vakiintumisen jälkeen tullut lain, yleisen järjestyksen tai hyvän tavan vastaiseksi. Käytännössä tätä tapahtuu harvoin, mutta teoriassa kyse voisi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa laki muuttuu tiukempaan suuntaan ja tämän vuoksi tavaramerkki muuttuu laittomaksi. Jos rekisteröinnin menettämisperuste koskee vain joitakin niistä tavaroista, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, rekisteröinti menetetään vain näiden tavaroiden osalta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]