Minilex - Lakipuhelin

Ennakkopäätös ja muutoksenhaku

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennakkopäätös muutoksenhakukeinona on erityislaatuinen. Tätä menettelyä kutsutaan ennakkopäätösmenettelyksi. Menettely koskee valituksen tekemistä käräjäoikeuden tuomiosta tai ratkaisusta suoraan korkeimpaan oikeuteen ohittaen hovioikeuden. Normaalissa valitusmenettelyssä valitus siis tehdään käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja sieltä mahdollisesti korkeimpaan oikeuteen. Ennakkopäätösvalituksella on tiukat edellytykset, koska sillä pyritään nopeuttamaan oikeudenkäyntiä asioissa, joilla on ennakkopäätösarvoa.

Ennakkopäätöksiä antaa rikos- ja riita-asioissa korkein oikeus. Tämän lisäksi korkeimmalla oikeudella on muitakin tehtäviä. Muutoksenhakuasteena toimiessaan se on korostetusti prejudikaatti- eli ennakkopäätöstuomioistuin ja siksi siihen sovelletaan tiukkaa valituslupajärjestelmää. Ennakkopäätöstuomioistuimena toimiminen on osoitettu korkeimmalle oikeudelle, koska perustuslaissa säädetyn muutoksenhakuoikeuden turvaamisen on ajateltu toteutuvan mahdollisuudella hakea muutosta hovioikeudesta. Siten korkein oikeus voi keskittyä antamaan oikeutta ohjaavia laintulkintoja sisältäviä ratkaisuja.

Ennakkopäätösvalitus voidaan tehdä hakemalla muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Ennakkopäätösvalitukseen tulee saada muutoksenhakijan vastapuolen suostumus joko suullisesti tai kirjallisesti käräjäoikeudessa. Tämä suostumus voidaan vielä myöhemmin peruuttaa ilmoittamalla siitä käräjäoikeudelle tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan kuluessa.

Korkein oikeus voi myöntää luvan ennakkopäätösvalitukselle vain silloin, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Mikäli lupaa valitukseen ei myönnetä käräjäoikeuden päätös jää pysyväksi eikä siitä saa enää valittaa hovioikeudelle. Ratkaisusta tulee silloin heti lainvoimainen, joten siitä ei voi enää tehdä valitusta säännönmukaisin keinoin. Mikäli asianosainen on mahdollisesti tyytymätön korkeimman oikeuden päätökseen, ovat ylimääräiset muutoksenhakukeinot vielä mahdollisia, mutta niiden käytölle on asetettu erittäin tiukat edellytykset.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]