Minilex - Lakipuhelin

Elinikäisen nautintaoikeuden ja eläkkeen arvon määrittäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perittävään omaisuuteen saattaa sisältyä ehtoja. Yleistä on vaatia perillistä maksamaan toiselle eläkettä, tai jättää vaikkapa kiinteistön omistusoikeus yhdelle perilliselle, mutta oikeus sen käyttöön toiselle. Olisi kohtuutonta joutua maksamaan veroa koko kiinteistön arvosta, jos sitä ei pääse käyttämään niin kauan kuin toisella on siihen käyttöoikeus. Siksi nautintaoikeuden arvo voidaan vähentää perittävän omaisuuden verotettavasta arvosta.

Vähennyksen määrä riippuu nautintaoikeuden saajan iästä. Mitä nuorempi saaja on, sitä suurempi myös vähennys on, sillä hän ehtii oletettavasti nauttimaan omaisuudesta pidempään. Nautintaoikeuden vuosittaiseksi arvioitu hinta kerrotaan oikeudensaajan iän mukaisella kertoimella. Laissa on tarkemmin määritelty eri ikäryhmille tulevat kertoimet. Jos verovelvollinen on esimerkiksi alle 44-vuotias, hänelle tulevan vuositulon määrä kerrotaan kahdellatoista. Jos nautintaoikeus on pidätetty useammalle ihmiselle, esimerkiksi avioparille, hallintaoikeuden arvo lasketaan nuoremman henkilön iän perusteella.

Etuus ei välttämättä ole elinikäinen, vaan kesto voidaan asettaa myös määrävuosiksi. Siinä tapauksessa etuuden arvo määritetään siihen pääoma-arvoon, joka sillä on verovelvollisuuden alkaessa, ja lasketaan jäljellä olevien vuosien määrällä 8 % korkokannan mukaisesti.

Erilaisten oikeuksien ja etuuksien arvon määrittely on vaikeampaa kuin vaikkapa kiinteän omaisuuden tai rahasaatavien. Lakimiehestä on apua vaikeaselkoisissa tilanteissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]