Minilex - Lakipuhelin

Edunvalvontapäätöksen vaikutuksena voi olla oikeustoimikelpoisuuden menettäminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Edunvalvojan määrääminen ei estä päämiestä itse vallitsemasta omaisuuttaan tai tekemästä oikeustoimia, jollei laissa toisin säädetä. Periaatteessa päämies siis säilyy oikeustoimikelpoisena. Käytännössä päämies kuitenkin menettää huomattavan määrän mahdollisuuksistaan toimia.

Heti edunvalvojan määräämisen jälkeen päämiehen oikeus nostaa varoja omalta pankkitililtään lakkaa. Edunvalvojan on ilmoitettava pankille kenellä on oikeus nostaa varoja tililtä. Päämies ei voi myöskään käyttää verkkopankkiyhteyttään. Saatava, joka kuuluu edunvalvojan hoidettavana olevaan omaisuuteen voidaan suorittaa vain edunvalvojalle tai hänen osoittamalleen päämiehen tilille. Jos maksaja ei kuitenkaan perustellusti tiennyt, että saatavaa ei olisi saanut maksaa päämiehelle itselleen, on suoritus pätevä.

Edunvalvoja voi toimivaltansa puitteissa tehdä päämiestä sitovia oikeustoimia, kuten edustaa päämiestä esimerkiksi perinnönjaossa tai omaisuuden osituksessa, jollei tuomioistuin ole toisin määrännyt. Päämiehellä on kuitenkin myös omaa toimivaltaa: hän voi esimerkiksi osallistua perinnönjakoon ja omaisuuden ositukseen, tai vaikkapa myydä omistamansa kiinteistön tai lahjoittaa sen. Edunvalvoja ei voi ennakolta estää päämiestä tekemästä oikeustoimia hänen oman oikeustoimikelpoisuutensa rajoissa.

Tällaisessa normaalitapauksessa täysi-ikäisen päämiehen taloudellisten asioiden hoitaminen ei vaadi järeämpiä toima. Mutta jos henkilö ei kykene huolehtimaan asioistaan eivätkä lievemmät keinot riitä turvaamaan päämiehen etuja, tuomioistuin voi päättää, että päämies saa tehdä tiettyjä oikeustoimia tai vallita tiettyä omaisuuttaan vain yhdessä edunvalvojan kanssa. Tällöin oikeustoimi on pätevä vain, jos päämies ja edunvalvoja tekevät sen yhdessä.

Jos tämäkään ei riitä, henkilön oikeustoimikelpoisuutta voidaan rajoittaa niin, että tietyistä asioista päättää yksin edunvalvoja.

Aivan äärimmäisessä tapaksessa päämies voidaan julistaa vajaavaltaiseksi. Tällöin hän menettää kokonaan oikeustoimikelpoisuutensa, ja edunvalvoja päättää yksin hänen taloudellisista asioistaan. Toki kiellot ja luvanvaraisuudet rajoittavat edunvalvojan toimivaltaa.

Tuomioistuin voi antaa edunvalvonta-asiassa myös väliaikaispäätöksen, jota on noudatettava heti, Väliaikaispäätös on voimassa varsinaisen päätöksen antamiseen asti, paitsi jos väliaikaispäätöstä muutetaan tai se kumotaan. Väliaikaispäätöksellä pyritään estämään väärinkäytökset prosessin aikana. Esimerkiksi sukulainen voi yrittää kiskoa vanhukselta rahaa juuri ennen edunvalvojan määräämistä.

Usein käy ilmi, että henkilö on tehnyt heikolla ymmärryksellä ennen oikeustoimikelpoisuuden menettämistä paljonkin oikeustoimia, esimerkiksi merkittäviä ostoksia. Oikeustoimia saatetaan julistaa jälkikäteen pätemättömiksi oikeustoimilain nojalla. Voi olla, että henkilö ei ole enää esimerkiksi ymmärtänyt tekemänsä sopimuksen merkitystä heikentyneen terveydentilansa vuoksi. Tapauskohtaisesti arvioidaan, onko henkilö riittävästi ymmärtänyt asian. Konkreettisia tapauksia varten neuvoja saa lakimieheltä.

Lainsäädäntö tarjoaa monia vaihtoehtoja edunvalvonnan järjestämiseen. Henkilön oikeustoimikelpoisuutta ei pidä rajoittaa enempää kuin se on välttämätöntä. Toisinaan henkilön oma etu kuitenkin vaatii rajoittamista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]