Minilex - Lakipuhelin

Avoin yhtiö on rekisteröitävä kaupparekisteriin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoin yhtiö syntyy rekisteröimisellä kaupparekisteriin. Yhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen kuukauden kuluessa yhtiösopimuksen allekirjoittamisesta tai yhtiön perustaminen raukeaa. Rekisteri-ilmoitusta kutsutaan perusilmoitukseksi. Perusilmoitus tehdään kaupparekisteriin erityisesti sitä varten laaditulla perustamisilmoituslomakkeella. Asianomainen rekisteriviranomainen on patentti- ja rekisterihallitus (PRH).

Perusilmoituksen sisältö

Avoimen yhtiön perusilmoituksen sisältövaatimuksista säädetään tarkemmin kaupparekisterilaissa. Perusilmoituksessa on ilmoitettava yhtiön toiminimi, yhtiösopimuksen allekirjoituspäivä, yhtiömiesten henkilötiedot, yhtiön toiminnan laatu, yhtiön kotikunta ja postiosoite, nimenkirjoitusoikeuden haltijat sekä mahdollinen toimitusjohtaja ja tämän henkilötiedot.

Perusilmoituksen liitteet

Perusilmoituksen liitteeksi on liitettävä alkuperäinen yhtiösopimus. Mikäli alkuperäinen yhtiösopimus on tehty suullisesti, tulee se ilmoitusta varten tehdä kirjalliseen muotoon. Vastuu asianmukaisen ilmoituksen tekemisestä on avoimen yhtiön yhtiömiehillä.

Rekisteröiminen synnyttää oikeushenkilöllisyyden

Ennen rekisteröimistä yhtiö ei voi hankkia oikeuksia eikä tehdä sitoumuksia eikä myöskään olla asianosaisena tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Yhtiön rekisteröiminen kaupparekisteriin siis synnyttää yhtiölle oikeushenkilöllisyyden.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]