Minilex - Lakipuhelin

Avoimen yhtiön yhtiösopimuksen vapaaehtoinen sisältö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoin yhtiö on yhtiömuoto, jossa kaksi tai useampi harjoittaa yhtiösopimuksen perusteella yhdessä elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Avoin yhtiö syntyy rekisteröimisellä Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään kaupparekisteriin. Rekisteröintiä varten tehtävän perusilmoituksen liitteeksi on liitettävä avoimen yhtiön yhtiömiesten tekemä alkuperäinen yhtiösopimus. Yhtiösopimus on yhtiömiesten, eli yhtiön omistajien välinen sopimus yhtiön toimintaan ja sen asioiden hoitamiseen liittyvistä periaatteista ja säännöistä. Yhtiösopimus tehdään yleensä kirjallisesti.

Avoimen yhtiön yhtiösopimuksen tulee sisältää tietty lakisääteinen sisältö, mutta muuten se on mahdollista muotoilla sisällöltään vapaasti. Yhtiömiehet voivat siis halutessaan sopia lakisääteisen sisällön lisäksi mistä tahansa muista yhtiötä koskevista asioista. Vaikka muun kuin pakollisen sisällön lisääminen on vapaaehtoisesta, on kuitenkin suositeltavaa, että myös tietyistä sellaisista asioista, joita ei ole pakko yhtiösopimukseen sisällyttää, otetaan yhtiösopimukseen nimenomaiset maininnat. Tämä on perusteltua ennen kaikkea mahdollisten epäselvyyksien välttämiseksi.

Vapaaehtoisia mutta yhtiösopimukseen sisällytettäväksi suositeltavia asioita ovat muun muassa sopimukset yhtiöön sijoitettavasta pääomasta, sopimus yhtiön edustamisesta, sopimus yhtiön voiton tai tappion jaosta, sopimus työnjaosta yhtiössä, sopimus työstä maksettavasta korvauksesta, sopimus yhtiöosuuden luovutuksesta, sopimus yhtiöstä eroamisesta sekä yhtiön purkamisesta sekä sopimus siitä, miten yhtiön riidat ratkaistaan. Tällaisten sopimusehtojen muotoilussa voi olla syytä pyytää apua lakimieheltä epäselvien sopimusehtojen välttämiseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]