Minilex - Lakipuhelin

Avoimen yhtiön purkautuminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Avoimessa yhtiössä kaksi tai useampi harjoittavat yhdessä yhtiösopimuksen perusteella elinkeinotoimintaa yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Yhtiön toimintaa on mahdollista jatkaa niin kauan, kuin edellytyksiä yhtiösuhteen sekä yhtiön harjoittaman liiketoiminnan jatkamiselle on olemassa. Tietyissä tilanteissa avoin yhtiö voi kuitenkin purkautua. Purkautumisen seurauksena yhtiö ei enää ole oikeushenkilö eli sillä ei ole enää oikeuksia tai velvollisuuksia eikä se voi tehdä oikeustoimia. Toisin sanoen yhtiö lakkaa olemasta olemassa.

Selvitystila

Avoin yhtiö voidaan purkaa yhtiömiesten päätöksellä. Yhtiön purkamisesta on säädetty laissa, mutta tästä sääntelystä on monin osin mahdollista poiketa sopimalla yhtiösopimuksessa toisin. Purkamista edeltää yleensä yhtiön selvitystila. Tämä on vaihe, jolloin yhtiön velat maksetaan ja toiminta päätetään. Selvitystilan päättymisen jälkeen avoin yhtiö on purkautunut.

Yhtiömiesten sopimus

Avoimen yhtiön selvitystila ei ole kuitenkaan välttämätön vaihe yhtiön purkamisessa, vaan selvitystila voidaan ohittaa ja purkaa yhtiö suoraan ilman selvitysmenettelyä. Tällöin yhtiön velat jäävät yhtiömiesten itsensä hoidettaviksi ja yhtiön purkautuminen tapahtuu yhtiömiesten sopimuksella.

Konkurssi

Mikäli yhtiön purkautuminen tapahtuu konkurssin seurauksena, ei erillistä selvitystilaa ole, koska konkurssimenettely korvaa selvitysmenettelyn. Yhtiö katsotaan purkautuneeksi, kun konkurssimenettely päättyy.

Yksi yhtiömies

Avoimessa yhtiössä tulee olla vähintään kaksi yhtiömiestä. Yhtiömiesten lukumäärä voi kuitenkin yhtiön toiminnan aikana alentua yhteen esimerkiksi yhtiöosuuden lunastuksen tai kaupan kautta. Avoimen yhtiön ei ole kuitenkaan mahdollista toimia ns. yhdenmiehenyhtiönä. Mikäli yhtiön yhtiömiesten lukumäärä laskee yhteen, eikä vuoden kuluessa palaudu takaisin vähintään kahteen, yhtiö purkautuu.

Määräaikainen yhtiö

On myös mahdollista, että yhtiön on sovittu alun perinkin olevan toiminnassa vain määräajan eli tietyn toimikaudeksi kutsuttavan ajanjakson ajan. Tällöin yhtiö purkautuu automaattisesti toimikauden päättyessä, jos yhtiömiehet eivät päätä toisin.

Purkuperusteet

Avoin yhtiö voi purkautua myös yksittäisen yhtiömiehen purkuvaateen seurauksena. Purkuvaatimus voi perustua lakiin tai yhtiösopimukseen. Yhtiömiehellä on oikeus vaatia yhtiön purkamista, kun:

  1. Hän on irtisanonut yhtiösopimuksen ja irtisanomisaika on kulunut
  2. Sovittu yhtiökausi on päättynyt
  3. Toinen yhtiömies joutuu konkurssiin tai hänen yhtiöosuutensa ulosmitataan
  4. Toinen yhtiömies on kuollut eikä ole sovittu tai sovita yhtiön toiminnan jatkamisesta tästä huolimatta
  5. Edellytykset yhtiön toiminnan jatkamiselle ovat rauenneet
  6. Yhtiösopimus on voimassa toistaiseksi, eikä päättymisajankohdasta ole erikseen sovittu

Yhtiömiehellä on oikeus vaatia yhtiön purkamista myös silloin, jos toinen yhtiömies olennaisesti rikkoo yhtiösuhteeseen perustuvia velvoitteitaan tai jatkuvasti käyttää asemaansa yhtiössä yhtiön edun vastaisesti. Purkamisen vaatiminen on mahdollista myös tilanteessa, jossa yhtiön toiminnan jatkamista on pidettävä kohtuuttomana yhtiömiehen kannalta ottaen huomioon hänen tai toisen yhtiömiehen terveydentilan, taloudellisen aseman tai muun vastaavan asian suhteen tapahtuneet muutokset tai yhtiön muiden toimintaedellytysten olennainen huononeminen.

Yhtiömiehen ohella yhtiön purkamista voi vaatia muun muassa yhtiömiehen konkurssin johdosta konkurssipesä tai yhtiömiehen kuoleman jälkeen kuolinpesä, jos avoimen yhtiön toiminnan jatkamisesta ei ole sovittu.

Kun vaatimus yhtiön purkamisesta on tehty, yhtiösopimus puretaan siten kuin laissa säädetään. Myös yhtiösopimuksessa sovittua menettelyä voidaan käyttää, jos sellainen on. Yhtiömiehet voivat myös myöhemminkin sopia purkamisessa noudatettavasta menettelystä. Erimielisyystilanteessa lakisääteinen menettely saattaa olla kuitenkin ainoa mahdollinen vaihtoehto. Lakisääteistä menettelyä kutsutaan selvitysmenettelyksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]