Minilex - Lakipuhelin

Avioliiton jatkaminen osituksen jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Puolisot voivat päätyä avioeron harkinta-aikana jatkamaan avioliittoa, eivätkä näin ollen saata eroaikomuksiaan päätökseen. Ositus on kuitenkin saatettu jo toimittaa puolisoiden välillä, sillä osituksen toimittaminen on mahdollista heti avioeron tultua vireille.

Avioliiton jatkumisella ei kuitenkaan ole vaikutusta toimitettuun ositukseen, eli ositus ei raukea eikä sitä voida purkaa. Puolisot eivät voi edes keskenään sopia ositusta edeltävän tilan palauttamisesta ennalleen. Mikäli he näin kuitenkin tekevät, eli jos puolisot luovuttavat toisilleen osituksessa saamaansa omaisuutta, katsotaan nämä omaisuuden siirrot normaaleiksi luovutuksiksi, jolloin myös seuraamukset ovat sen mukaiset (esim. veroseuraamukset).

Osituksen jälkeen kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen vaikka avioliitto jatkuisikin. Puolisot omistavat sen omaisuuden, jonka he osituksessa saavat. Avioliiton purkautuessa tällöin toimitetaan osituksen sijaan omaisuuden erottelu. Puolisot voivat kuitenkin palauttaa avio-oikeuden välilleen avioehtosopimuksen avulla. Osituksen jälkeen avio-oikeus toisen omaisuuteen on näin ollen saavutettavissa ainoastaan avioehdon nojalla. Tämän tulee tapahtua tarkasti avioehdon muotovaatimuksia noudattaen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]