Minilex - Lakipuhelin

Asunnon hallinta avioerossa ja yhteiselämän lopettaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai vain toisen puolison hakemuksesta tehdä päätöksen puolisoiden yhteiselämän päättämisestä.

Päätöksellä annetaan sille puolisoista, jolla katsotaan olevan suurempi asunnon tarve, oikeus jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että toinen puoliso velvoitetaan muuttamaan yhteisestä kodista. Hakemus yhteiselämän lopettamiseksi voidaan tehdä avioliiton kestäessä, avioeroa haettaessa tai avioeron jo tultua lainvoimaiseksi. Lisäksi päätöksellä voidaan oikeuttaa puoliso käyttämään toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, joka on osa yhteiseen käyttöön tarkoitettua asuntoirtaimistoa tai on puolison työväline taikka lasten henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu esine. Yhteiselämän päättämistä koskeva päätös voidaan panna välittömästi täytäntöön, ilman lainvoimaakin, ellei päätöksessä ole toisin määrätty. 

Tuomioistuimen päätös on voimassa toistaiseksi, kuitenkin enintään kaksi vuotta. Puoliso voi vaatia päätöksen muuttamista tai se voidaan peruuttaa uudella päätöksellä, mikäli päätökseen vaikuttaneet olosuhteet ovat muuttuneet. Yhteiselämän päättämistä koskeva tuomio raukeaa, mikäli puolisoiden välillä tehdään omaisuuden ositus tai erottelu ja se saa lainvoiman.

Yhteisesti omistetun asunnon omistaja selviää omaisuuden osituksessa tai erottelussa. Yhteiselämän päättämistä koskeva tuomioistuimen päätös ei ratkaise tulevan osituksen tulosta, vaan on ratkaisu, jolla väliaikainen oikeus jäädä asumaan yhteiseen kotiin annetaan sille puolisolle, joka on enemmän asunnon tarpeessa. Asumisoikeudesta mahdollisesti maksettavat korvaukset määritetään myös omaisuuden osituksessa.

Yhteenveto

  • Tuomioistuimen päätöksellä puolisoiden asuntoon voi jäädä asumaan se, jolla on asunnolle suurempi tarve yhteiselämän päättyessä.
  • Samalla tavalla toinen puolisoista voidaan velvoittaa muuttamaan yhteisestä asunnosta.
  • Päätös on voimassa enintään kahden vuoden ajan, eli kyseessä ei ole lopullinen päätös.
  • Se, kuka lopulta omistaa yhteisen asunnon, ratkaistaan omaisuuden erottelussa tai osituksessa.

Summary in English

  • By decision of the court, the person who has a greater need for the apartment at the end of cohabitation may stay in the apartment of the spouses.
  • In the same way, one of the spouses can be obliged to move out of the shared apartment.
  • The decision is valid for a maximum of two years, hence it is not a final decision.
  • Who ultimately owns the common apartment will be determined by the separation or division of the property.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Milloin toimitetaan omaisuuden erottelu ja milloin sen ositus?

Ositus toimitetaan silloin, kun puolisoilla on oikeus toistensa omaisuuteen, eli avio-oikeus. Tämä oikeus on automaattinen, eli ellei sitä ole nimenomaisesti suljettu pois, se on voimassa, ja oikeuttaa puoleen yhteisestä omaisuudesta. Jos tätä oikeutta ei ole, toimitetaan omaisuuden erottelu. 

2. Miten ositus saadaan aluilleen?

Kumpikin puolisoista voi pyytää ositusta tilanteessa, jossa avioliiton kumoaminen tai avioero on vireillä tai avioliitto on purkautunut. Tällöin kun ositusta on vaadittu, se pitää toimittaa.

Aiheesta muualla

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]