Minilex - Lakipuhelin

Asiantuntijan käyttäminen ulosottomiehen toimesta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Asiantuntijaa voidaan käyttää ulosottomiehen toimesta, jos tähän on olemassa erityistä tarvetta. Erityinen tarve asiantuntijan käyttämiseen voi olla esimerkiksi silloin, kun tarvitaan apua kirjanpitoaineiston selvittämiseen tai muun vastaavan tehtävän suorittamiseen. Asiantuntijaa voidaan käyttää myös ulosmitatun omaisuuden arvoa arvioitaessa. Se jonka hallussa arvioitava omaisuus on, on velvollinen sallimaan kyseessä olevan omaisuuden arvioinnin.

Asiantuntijana ei voi toimia henkilö, joka on käsiteltävään asiaan tai ulosottoasian asianosaiseen sellaisessa suhteessa, että asiantuntijan mukana olo saattaa vaarantaa asiantuntijan puolueettomuuden tai luotettavuuden. Asiantuntijalla on vaitiolovelvollinen tehtäväänsä suorittamisessa saamistaan tiedoista. Vaitiolovelvollisuudesta tulee ulosottomiehen tarpeen vaatiessa muistuttaa asiantuntijaa.

Asiantuntijan käyttämisestä aiheutuvista kuluista vastaa ensisijaisesti ulosottoasian vastaaja. Toissijaisesti kuluista vastaaminen kuuluu asian hakijalle. Vain erityisestä syystä asiantuntijan käyttämisestä aiheutuneet kulut voidaan osaksi tai kokonaan jättää valtion vastattaviksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]