Minilex - Lakipuhelin

Ankara tai yllättävä ehto ja informaatiovelvollisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lähtökohtaisesti sellaiset sopimuksen ankarat ja yllättävät ehdot, joista vastapuoli ei ole ollut tietoinen, eivät tule sitoviksi. Ehdolta edellytetään sekä yllättävyyttä että ankaruutta. Jotta sellaiset ehdot, joita vastapuoli ei tunne, voisivat tulla sitoviksi, pitää niistä erityisesti huomauttaa. Mitä ankarampi tai yllättävämpi ehto on, sitä enemmän vaaditaan ehdon laatijalta: kyseinen ehto on tuotava selkeästi vastapuolen tietoisuuteen. Se, että ehto on sisällytetty sopimustekstiin, ei aina riitä. Esimerkiksi vakiehtojen osalta ehtoihin perehtyminen on usein vähäistä, joten vakiehtoihin sisältyvä yllättävä ja ankara ehto ei tule sitovaksi vain sen nojalla, että se on sisällytetty sopimustekstiin. On myös mahdollista, että tällainen ehto on haluttu hivuttaa huomaamattomassa ulkoasussa tavanomaiseen sopimustekstiin. 

Ehto ei lähtökohtaisesti tule sovellettavaksi, jos se on poikkeuksellinen, yksipuolinen ja jää sijoittelultaan muiden ehtojen varjoon. Ehdon yllättävyydellä tarkoitetaan ennen kaikkea sitä, ettei siitä ole vastapuolelle kerrottu. Kun ehdon sisältö taas poikkeaa merkittävästi normaalista ehdon laatijan hyväksi, voidaan puhua ankaruudesta. 

Merkitystä annetaan myös sille, onko vastapuolena kuluttaja vai elinkeinonharjoittaja. Elinkeinonharjoittajan ollessa kyseessä hänen arvioidaan lähtökohtaisesti tietävän enemmän alan käytännöistä, joten informaatiovelvollisuus ei ole yhtä korkea, kuin jos vastapuolena on kuluttaja. Yllättävien ja ankarien ehtojen opilla pyritään suojaamaan vastapuolen normaaliodotuksia eli niitä odotuksia, joita vastapuoli pitää tavanomaisina oikeustoimeen liittyen. Oppi on poikkeus yleisestä sopimuksen sitovuuden periaatteesta ja sillä pyritään korjaamaan vakioehtojen epätasavertaista asetelmaa. Lainsäädännössä asiakysymystä ei ole muotoiltu tarkasti, mutta oikeuskäytännössä tapauksia yllättävistä ja ankarista ehdoista on käsitelty useasti ja suunta arvioinnille on kehittynyt tätä kautta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]