Minilex - Lakipuhelin

Aluksen omistaja on vastuussa alusöljyvahingosta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aluksen omistaja on tuottamuksesta riippumattomassa, eli ankarassa vastuussa, aluksestaan valuneen öljyn tai polttoaineen aiheuttamasta ympäristön pilaantumisvahingosta. Tämä tarkoittaa, että omistaja on velvollinen korvaamaan alusöljyvahingon silloinkin, kun hän itse tai kukaan hänen vastuullaan toimiva, esimerkiksi laivan henkilökunta, ei ole tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttanut vahinkoa. Vahingonkorvausvastuun syntyminen ei siis edellytä minkäänlaisia aktiivisia toimia, vaan omistaja on vahingonkorvausvastuussa pelkästään asemansa perusteella. Vastuun syntymisen edellytyksenä on myös, että vahingon ja öljyn aiheuttaman pilaantumisen välillä on syy-yhteys.

Aluksen omistaja voi kuitenkin vapautua kokonaan vastuusta, mikäli tietyt ylivoimaiset tapahtumat ovat vahingon välittömänä syynä ja aluksen omistaja kykenee tämän osoittamaan. Tällaisina syinä voidaan pitää esimerkiksi sotia, väistämättömiä ja ylivoimaisia luonnonilmiöitä, tai kokonaan ulkopuolisen henkilön vahingontekoa. Eihän olisi reilua, jos aluksen omistaja joutuisi vastuuseen tapahtumista jotka ovat täysin hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella. Toiseksi, mikäli vahingonkärsijä on tahallisesti tai tuottamuksesta myötävaikuttanut vahinkoon, vahingonkorvausta voidaan sovitella aluksen omistajan eduksi. Aluksen omistajan ankara vastuu on siis lähtökohta, muttei kuitenkaan täysin ehdoton. 

Aluksen omistaja voi myös rajoittaa vastuutaan erityisten rajoitusrahastojen perustamisella. Tällöin vahinkotapauksessa vahingonkorvaukset maksetaan rahaston varoista eikä aluksen omistajan kukkarosta. Erityisen suuria öljyä tai polttoainetta kuljettavia aluksia varten aluksen omistajan on lain mukaan otettava vakuutus tai asetettava vakuus vahinkojen varalta. Edellä mainitun rajoitusrahaston perustaminen on vapaaehtoista, mutta laki velvoittaa suurten alusten kohdalla omistajalta vakuutusta tai vakuutta.  

Aluksen omistajan vahingonkorvausvastuu voi sisältää sivullisille aiheutettujen vahinkojen lisäksi myös muita erilaisia ympäristökustannuksia. Esimerkiksi öljyvahinkojen torjuntakustannukset kuuluvat pilaantumisvahinkojen ohella korvattavien kustannusten piiriin, eli omistaja joutuu maksamaan nekin. Tietyissä tilanteissa ei voida myöskään poissulkea alusöljyvahingosta mahdollisesti seuraavaa rikosoikeudellista vastuuta tai muuta sanktiota. Ongelmallisissa tilanteissa kannattaakin kääntyä asiantuntijan puoleen. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]