Minilex - Lakipuhelin

Alkukeskustelu rikosasian pääkäsittelyssä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Alkukeskustelu on osa pääkäsittelyä, joka alkaa syyttäjän ja asianomistajan esittämillä vaatimuksilla ja niiden perusteluilla sekä syytetyn omalla kannanotolla syytteeseen ja vaatimuksiin. Vaatimusten ja niiden perusteiden esittämisellä saadaan rajattua asianosaisten kesken riitaiset kysymykset, jotka siis ovat lopulta rikosoikeudenkäynnin kohteena. Alkukeskustelun jälkeen pääkäsittely jatkuu välittömästi asian käsittelyllä.

Alkukeskustelussa syyttäjä ja asianomistaja esittävät ensin vaatimuksensa. Samoin tässä vaiheessa tulee esittää myös ne asianomistajien yksityisoikeudelliset vaatimukset, jotka syyttäjä on ottanut ajaakseen. Asianomistajan on ilmoitettava, yhtyykö hän syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen vai poikkeaako hänen vaatimuksensa syyttäjän rangaistusvaatimuksesta. Esimerkiksi, jos syyttäjä on vaatinut rangaistusta taposta, voi asianomistaja vaatia rangaistusta murhasta. Syyttäjän ja asianomistajan on myös lyhyesti esitettävä vaatimustensa perusteet. Tämän jälkeen syytetyn on otettava kantaa syytteeseen ja siihen liittyviin vaatimuksiin. Käytännössä syytetyn edellytetään ilmoittavan lyhyesti, onko hän syyllistynyt tekoon ja suostuuko hän maksamaan asianomistajan mahdollisesti vaatiman vahingonkorvauksen.

Syytetyllä on oikeus turvautua oikeudenkäyntiavustajansa apuun alkukeskustelussa eikä hän ole velvollinen lausumaan asiassa vastoin tahtoaan. Syytetyn omalla lausumalla on kuitenkin merkitystä todistelutarkoituksessa, koska hän itse parhaiten tietää omat tekemisensä ja kykenee harkitsemaan, haluaako hän tunnustaa tekemäkseen väitetyn teon.

Alkukeskustelu on siis osa pääkäsittelyä ja sen tarkoituksena on kartoittaa riitaiset kysymykset, joihin oikeudenkäynnissä pyritään saamaan vastaus. Asianomistajan asema alkukeskustelussa on helpompi kuin syytetyn, koska syyttäjä voi esittää tietyin edellytyksin asianomistajan vaatimukset tämän puolesta. Syytetyn on sen sijaan itse tai avustajansa avulla ilmoitettava kantansa syytteeseen ja vaatimuksiin. Asianomistajan ja syytetyn kannattaa hyvissä ajoin ennen pääkäsittelyä hankkia itselleen oikeudenkäyntiavustaja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]