Minilex - Lakipuhelin

Adoptioäidin oikeus äitiyslomaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptiovanhempien asemaa suhteessa biologisiin vanhempiin on haluttu yhdenmukaistaa, mutta eroja löytyy edelleen. Adoptioäidillä ei ole esimerkiksi oikeutta saada äitiysrahaa, vaan hän voi saada ainoastaan hieman tavanomaista pidemmän vanhempainrahakauden, jos adoptoitu lapsi on alle 7-vuotias. Adoptioäiti voi siis pitää vanhempainvapaata, mutta hänellä ei ole oikeutta varsinaiseen äitiyslomaan, koska hänellä ei ole oikeutta äitiysrahaan.

Äitiysrahan tarkoituksena on antaa äidille mahdollisuus jäädä pois työstään ja siten turvata hänen oma ja lapsen terveys sekä myös lapsen hoito kotona. Äitiysrahaa maksetaan raskauden loppupuolella ja synnytyksen jälkeen, joten adoptioäidille tätä samaa oikeutta äitiysrahaan ei ole annettu. Vanhempainrahalla on kuitenkin haluttu turvata myös adoptioäidin oikeus hoitaa lasta kotona ollessaan työstään vapaalla.

Adoptioäidillä ei siis ole oikeutta jäädä työstään äitiyslomalle, sillä hänellä ei ole oikeutta äitiysrahaan. Hän voi kuitenkin saada vanhempainvapaata vanhempainrahaoikeutensa myötä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]