Minilex - Lakipuhelin

Adoptiolapsen oikeus biologisen vanhemman perintöön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Adoptiolla tarkoitetaan adoptoitavan ja adopitonhakijan suhteen vahvistamista oikeudellisesti niin, että adoptoitavasta tulee adoptionhakijan lapsi. Suomessa on uudistettu adoptiolakia viime vuosina ja siksi adoptiolapsen oikeus oman biologisen vanhempansa perintöön riippuu siitä, milloin adoptio on vahvistettu. Vanhaa lakia sovelletaan niin sanotuissa heikoissa adoptioissa, jotka on vahvistettu ennen vuotta 1980 ja uutta lakia sen sijaan niin sanotuissa vahvoissa adoptioissa eli kaikissa adoptioissa, jotka on tehty vuonna 1980 tai sen jälkeen.

Heikolla adoptiolla tarkoitetaan sellaista adoptiota, jossa adoptoitavan suhde omaan biologiseen vanhempaansa katkeaa vain osittain. Tällä on merkitystä erityisesti perintöoikeuden kannalta, sillä tässä tapauksessa adoptiolapsi perii biologiset vanhempansa ja toisinpäin. Adoptiolapsella on oikeus myös adoptiovanhempiensa perintöön, mutta oikeus on heikompi kuin vanhempien biologisilla lapsilla. Kaikki ennen vuotta 1980 adoptoidut lapset siis edelleen perivät biologiset vanhempansa.

Vahva adoption sen sijaan tarkoittaa adoptiota, jossa adoptiolapsen asema rinnaistetaan biologisen lapsen asemaan. Oikeudellisesti adoptiolasta kohdellaan aivan kuin hän olisi adoptiovanhempiensa biologinen lapsi. Vahvassa adoptiossa adoptiolapsen kaikki oikeudelliset siteet omiin biologisiin vanhempiinsa katkeaa ja hänellä ei siis enää ole adoption vahvistamisen jälkeen oikeutta periä biologisia vanhempiaan. Toisaalta adoptiolapsi saa adoptiossa samanlaisen aseman kuin adoptiovanhemmansa biologiset lapset eli adoptiolapsella on täysimääräinen oikeus adoptiovanhempiensa perintöön. Vuonna 1980 ja sen jälkeen adoptoidut lapset eivät siis peri biologisia vanhempiaan vaan ainoastaan adoptiovanhempansa.

On kuitenkin huomattava, että ennen vuotta 1980 adoptoitu adoptiolapsi voi hakemuksella muuttaa heikon adoptionsa vahvaksi adoptioksi, jolloin hänen oikeutensa biologisten vanhempiensa perintöön katkeaa mutta oikeus adoptiovanhempiensa perintöön paranee. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]